perjantai 27. marraskuuta 2015

Tästä se nyt lähtee osa 2!

On vuoro päivittää blogia pitkästä aikaa!

Blogin sisältö tulee tästä eteenpäin päivittymään käsityökasvatuksen aineopintojen suorituksiin liittyen. Yläpalkin sivut jaetaan käsityökasvatuksen perus- ja aineopintoihin, ja niiden sisällä opintojaksoittain, jotta arvioivat opettajat löytävät omat opintojaksonsa mahdollisimman helposti. 

KSP-alkuiset sivut ovat perusopintoihin (ja lukuvuoteen 2014-2015) liittyviä palstoja, ja KSA-alkuiset sivut aineopintoihin (ja lukuvuoteen 2015-2016) liittyviä palstoja. Mukaan mahtuu myös muita kuin KS-alkuisia sivuja, ja ne liittyvät KSP-opintoihin. Edelleen sivujen sisältöjen rakenne on saneltu suhteellisen tarkasti ylemmiltä tahoilta, sisältö on taas kerran omaa tuotosta.

Lukuiloa ja mukavia hetkiä tekstien parissa!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Tästä se nyt lähtee!

Tästä blogista tulee löytymään luokanopettajaopiskelijan ajatuksia, tuotoksia ja tehtäviä. Sisällön rakenne on saneltu suhteellisen tarkasti ylemmiltä tahoilta, sisältö taas on omia tuotoksiani.

Yläpalkin sivuilla käsitellään kulunutta lukuvuotta 2014-2015 opintojaksoittain. Sieltä löytyy myös kirjoittajasta joitain tietoja.


Lukuiloa ja mukavia hetkiä tekstien parissa!